Työryhmä

Me olemme kirjahankkeen takana:

Tarja Pyyaho

 

Tarjan esittelykuva nettisivuille - kuvaaja Petri BlomqvistOlen Juupajoella metsän äärellä asuva 37-vuotias kahden pienen tyttären äiti. Opiskelin Helsingin yliopistossa aluksi Afrikan-tutkimusta, mutta filosofian maisteriksi valmistuin lopulta pääaineenani yleinen kirjallisuustiede. Valmistumiseni jälkeen olen työskennellyt monenlaisissa kirjastoalan tehtävissä. Rakastan hyvin kerrottuja tarinoita, vihreää teetä ja kissaani Kosmosta.


Esikoiseni synnytys oli minulle odottamaton ja voimakas traumakokemus, joka muutti monella tapaa elämäni suuntaa. Synnytyskokemukseni käsittely vei minut synnytysaktivismin pariin, ja tällä hetkellä vedän Aktiivinen synnytys ry:n synnytyskeskusteluiltoja Orivedellä. Olen myös kouluttautunut hypnosynnytysvalmentajaksi. Torjuttujen ja liian usein tunnistamatta jäävien 
synnytystraumakokemusten näkyväksi tekeminen on minulle sydämen asia. Iloitsen siitä, että saan olla mukana kirjoittamassa juuri sitä kirjaa, jonka itse olisin halunnut esikoiseni syntymän jälkeen lukea.


 

Riikka Ikonen

 

Olen 40 -vuotias kasvatustieteen maisteri, kolmen tytön äiti ja pyöritän päätoimenani lapsiperhearkea. Valmistuin Helsingin yliopistosta luokanopettajaksi pääaineenani kasvatuspsykologia ja sivuaineena opiskelin Taideteollisessa korkeakoulussa kuvataidekasvatusta. Vanhempainvapaille olen jäänyt luokanopettajan töistä. Esikoiseni syntymä käänsi minut polulle, jota tämänkin kirjaprojektin kautta kuljen. Rutiinitoimenpiteistä traumakokemukseksi livennyt synnytys on muutti minua ja elämänpiiriäni. Tummasävyisen alun jälkeen synnytystrauma on tuonut minulle sittemmin myös paljon hyvää peräaallossaan, kuten tämän työryhmän. Synnytys-, äitiys- ja vanhemmuusaktivismista on tullut suuri osa elämääni. Olen muun muassa vuodesta 2014 toiminut Imetyksen tuki ry:n vertaistukiäitinä ja sittemmin myös yhdistyksen kouluttautunut yhdistyksen kouluttajaksi. Äitiaktivismin lisäksi harrastan perinnerakentamista ja puutarhanhoitoa. Kolmen lapsen äitinä ja traumaattisesta synnytyksestä selvinneenä haluan olla mukana parantamassa suomalaista synnytyskulttuuria ja nostamassa äitien hyvinvointia valokeilaan tänä materiaalisten säästöjen aikana.


 

Kerttuliisa Jaroma

 

Olen 46-vuKerttuliotias kahden tytön äiti Helsingistä. Koulutukseltani olen diplomi-insinööri ja sertifioitu synnytysdoula. Olen työskennellyt yli 15 vuotta pääasiassa erilaisissa materiaaliasiantuntijan ja ympäristöinsinöörin tehtävissä. Tällä hetkellä teen asuntomyyjän ja doulan töitä.

Omat synnytyskokemukseni olivat todella voimakkaita kokemuksia, jotka muuttivat omaa ajattelutapaani ja maailmankuvaani. Kymmenen vuotta sitten ajatus siitä, että paperilla hyvin mennyt synnytys voisi olla naiselle traumaattinen kokemus, oli täysin vieras. Niinpä alkuun synnytysperäistä PTSD:täni hoidettiin synnytyksenjälkeisenä masennuksena ja oikeanlaisen avun löytäminen oli työlästä ja vaati itseltä runsaasti aktiivisuutta. Uuteen raskauteen ja synnytykseen en uskaltanut heittäytyä ennen kuin trauma oli perinpohjaisesti käsitelty.

Omien traumakokemusteni ja niiden työstämisen myötä olen pohtinut monelta kantilta naisten oikeuksia synnytyksissään ja perehtynyt meillä vallitsevaan synnytyskulttuuriin aivan käytännön tasolla. Olen toiminut doulana vuodesta 2010 lähtien ja olen aktiivisena toimijana Aktiivinen Synnytys ry:ssä ja Suomen Doulat ry:ssä. Kummankin yhdistyksen jäsenet ovat kannustaneet meitä tämän kirjan synnyttämiseen.


 

   Emma Dufva

 

Emma

Olen kätilö sekä pari- ja seksuaaliterapeutti ja työskentelen Tampereella yrittäjänä. Olen toistuvasti nähnyt niin työssäni kuin yksityiselämässäni, miten tärkeä synnytyskokemus synnyttäjälle ja myös hänen kumppanilleen ja muille läheisille on ja kuinka perustavasti se voi vaikuttaa synnyttäjän minäkuvaan, seksuaalisuuteen, parisuhteeseen ja perheeseen. Mihin tahansa menenkin, kohtaan naisia ja heidän läheisiään, jotka kertovat traumaattisesta synnytyksestä ja siitä, ettei heidän ääntään ole kuultu. Haluan omalta osaltani tehdä tätä ilmiötä näkyväksi ja kuuluvaksi ja auttaa ihmisiä, joita traumaattinen synnytys on koskettanut.

Lisää minusta ja työstäni: www.avaruus.me

Advertisement

3 kommenttia artikkeliin ”Työryhmä

    1. Hei Elina ja kiitos kysymyksestäsi. Meillä on ollut kirjan työryhmässä suuria elämänmuutoksia ja vastoinkäymisiä, joiden vuoksi meillä ei ole ollut resursseja ja voimia edistää kirjaa. Olemme kuitenkin nyt ottamassa projektin taas työn alle hiukan pienemmällä kokoonpanolla.
      Emma

      Tykkää

      1. Onpa ikävää, mutta toivottavasti asiat järjestyvät!

        Ps. Mikäli tarvitsette apua esim. oikoluvussa tms., olettehan yhteydessä! Olen kirjallisuuden alalla (tosin tällä hetkellä hoitovapaalla) ja ollut aikoinani mukana yhdessä kirjaprojektissa.

        Yst. terv.
        Elina Suomalainen

        Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s